tiistai 9. heinäkuuta 2013

Yliopiston pääsykoe - osa "Voihan kökkö"

Jos väsyttää, kannattaa tarkistuttaa rauta-arvonsa.
Jos arvot on huonot, kannattaa ottaa purkista lisärautaa.
Mutta: pitää muistaa, että liika on liikaa.
Ettei käy näin.
Ei minua sitten päästetä helpolla tässäkään asiassa - mahtoikos joku luulla jotakin muuta?

Olisiko se ollut juuri Baselin Yliopiston etusivu, jossa filosofiaa tieteenalana mainostettiin niin, että filosofia alkaa siitä, mihin muut tieteet loppuvat. Filosofian opinnoissa treenataan ongelmatilanteiden ratkaisua. Jättivät kuitenkin kertomatta, että niitä ongelmatilanteita luodaan jo hakuvaiheessa ensimmäiseksi oppitunniksi. Varsinkin meille onnettomille ulkomaalaisrääpäleille, joiden elämä on muutenkin jo liian helppoa. Pitää antaa haastetta, ottakoon sen sitten vastaan, kuka haluaa.

Mutta Jääkarhu ei olisi Jääkarhu, jos antaisi periksi heti ensimmäisen esteen tultua kuonon eteen. Ei edes toisen. Tai kolmannen. Jääkarhu ei anna periksi edes silloin, kun kysymyksessä on taloudellinen este - tai rahattomaan elämään tottuneena uusi rahareikä, vaikka entisiäkään ei ole vielä kunnolla paikattu. Pitää myöntää että tämän projektin aikana - ja puhun nyt Yliopistoprojektistani, vaikka sama pätee kyllä eroprosessiinikin - olen ollut valmis heittämään hanskat kehään ja pyyhkeen naulaan jo pariin otteeseen. Mutta masokisti on aina masokisti ja katsoo jokaisen tien loppuun asti, siihen asti kun tulee stoppi. Yrittää kyllä kammeta tiesulkujen läpi vielä siinäkin vaiheessa. Järki huutaa jo, että anna olla jo ja sydän valittaa, että kohta ei jaksa. Tuntuu, kuin olisin bipolaarinen, jolla on päällä pelkkä aktiivisuusvaihe, joka puskee masennusvaiheen jonnekin nurkkaan häpeämään. Siellä se on, mutta ei pääse esille. Vanhan viidakon sanonnan mukaan järjellä on rajansa, mutta hulluus on rajatonta. Tuli todistettua oikeaksi myös tuo väite.

Skannasin eilen Berniin Suomen Suurlähetystölle paperini. Kaikki ne kopioiden käännökset ja käännösten kopiot ja käännösten käännökset ja kopioiden kopiot... vai mitenhän se nyt oikein menikään. Tänään sain sitten selkeän vastauksen: papereissa on virallinen Zürichiläisen notaarin leima, joten ne ovat pätevät. Niinhän sitä luulisi. Niinhän sitä luulin minäkin.

Kirjoittelin vielä takaisin, että eivätpä vaan menneet läpi, joten jonkinlainen leima niihin pitäisi jostakin instansista saada. Tuli kuoleman hiljaisuus. Radio silence. Ei enää pihaustakaan.

Iltapäivällä sain sitten pitkämieliseltä toimistovirkailijalta sähköpostin, että olivat selvitelleet asiaani kissojen ja koirien kanssa. Baselin Yliopisto oli heittänyt meille pähkinän, jollaisesta ei ollut edes 41 vuotta virassaan ollut työntekijä kuullut. Paperit on oikeasti todennettava Suurlähetystössä, mutta heillä ei ole oikeutta siihen. Paradoksi ja dilemma, josta ei pääse yli eikä ympäri hammasta purren tai itkemälläkään. Kuulema saavat koko ajan kyselyitä samasta asiasta ja aina ennen on toimitus mennyt muuta kautta läpi.

Suurlähetystön virkailija, jolle annan kyllä todella suuret kiitokset, oli soittanut Yliopistolle ja vetänyt todennäköisesti pihdeillä nenän kautta tiedon, miten asiassa voisi nyt edetä. Kun ensimmäinen vaihtoehto joudutaan sulkemaan heti kättelyssä pois (englanninkielisen todistuksen pyyntö Ylioppilaslautakunnalta tuli kysyttyä jo, ei ole ikivanhalle todistukselle enää mahdollista), niin jäljelle jää vain se monimutkaisempi ja kalliimpi vaihtoehto. Käyn viemässä alkuperäiset todistukset Suurlähetystöön, siellä niistä otetaan kopiot, jotka todistetaan oikeiksi. Nämä kopiot vien viralliselle, Yliopiston hyväksymälle kääntäjälle ja maksan jälleen maltaita. Varmaankin sitten joudun ottamaan käännöksistä oikeaksi todistetut kopiot. Mutta sanottakoon, jos nyt jotakin positiivista pitää asiasta löytää, niin onneksi tältä hyväksytyltä käännöstoimistolta löytyy myös suomi listaltaan.

Mutta en nyt oikein jaksaisi enää vatkata tämän asian kanssa. Taidan jäädä odottamaan ensin Helsingin Yliopiston pääsykokeiden tulosta, ennenkuin jatkan kopioiden kopioiden kanssa leikkimistä.

Mää en ala ennää!

Ja jos opiskelemaan pääsen, niin hitto soikoon, vedän maisterin paperit ulos sellaisella vauhdilla, että nuoremmat näkevät vain savuvanat perässäni ja takapiiskan viuhahduksen. Jostakinhan ne kopio-kopio-käännös-kopio kustannukset on tasattava.

Jos taasen en pääse, niin taidan hakea ensi vuonna johonkin kivaan japanilaiseen yliopistoon, vaikkapa Wasedaan Tokioon. Taitaisi siitäkin byrokratiasta päästä helpommalla.


5 kommenttia:

Puolis kirjoitti...

Voi helvetti, ei voi muuta sanoa!

Riski Rouva kirjoitti...

Byrokratian kukkasia ja kiemuroita pahimmillaan! Joku varmaan kehittelee työkseen noin monimutkaisia menetelmiä ja vaatimuksia, jotta saisi elämäänsä sisältöä.. :D

leila kirjoitti...

Hehee.. Kuulostaa jotenkin kovin tutulta, vaikkei mulla ole kokemusta kuin Saksasta kirjoittaessani vuokrasopimusta opiskelijahuoneesta. Vuokrasopimukseen piti kirjoittaa neljätoista (!) allekirjoitusta.. Siis jos jätti kirjoittamatta nimensä niihin omiin kopioihin. Muutenhan se olis ollut tuplamäärä :P

Puhumattakaan siitä, että vaihtovuoden lopuksi piti kerätä A4:sen verran allekirjoituksia ympäri koulua ihmisiltä, joita ei ollut välttämättä koskaan edes nähnyt tai heidän kanssaan asioinut. Tällä vaan piti varmistaa, ettei mulla ollut mitään koululle kuuluvaa, kun lähdin takas kotio.

Olen lukenut tämän sun blogin vähän kuin romaanin. On ollut kiva lukea, enkä siis tarkoita, että olis ollut kiva lukea toisen epäonnesta, vaan olet kirjoittanut hyvin ja mielenkiintoisesti aiheesta, josta itsellä ei ole kokemusta.

Kaikkea hyvää sinulle! Aion lukea blogiasi jatkossakin!

-Leila-

P.S. Tuo sananlasku makkarasta tuossa pari tekstiä sitten oli aivan paras =D

Jääkarhu kirjoitti...

Puolinainen, multa löytyi pari muutakin sanaa...

Leila ja Riski Rouva, tämän maan byrokratian rattaat pyörivät tarkkaan ja myllyttävät kaiken kunnolla. Kantoneiden itsemääräämisoikeuden vuoksi se, mikä pätee Zürichissä ei pädekään Bernissä ja päin vastoin. Aina ei viranomaisetkaan ole selvillä siitä, mikä on oikein ja mikä ei. Yritä nyt pysyä sitten kärryillä niiden kanssa.

Ja toi makkara: se on Stefan Remmlerin juuri ton nimisestä biisistä...

http://www.youtube.com/watch?v=a4JSE32fuOc

Jääkarhu kirjoitti...

Niin ja Leila, kiva saada uusi lukija!