keskiviikko 21. elokuuta 2013

Aku Ankka Matkat Oy

Les Gourmandides de Miyuko-kahvilan
seinämaalaus
  1. Meillä on Prinsessan kanssa meneillään pienimuotoinen kilpailu siitä, kumman matkat menevät enemmän persauksilleen. Meillä on molemmilla huono tapa joutua jos jonkinmoisen seikkailun keskelle astuessamme ovesta ulos. Mukana on istumista väärässä junassa, junan tien katkeamista huomattavasti ennen määränpäätä ja matkan jatkumista muilla kulkuneuvoilla, myöhässsä olevia kulkuneuvoja, matkatavaroiden katoamista kesken matkaa, lentojen uudelleen reititystä viimehetkellä niin, että hädintuskin saa tietoa.
Matkustin 90-luvun lopussa mieheni kanssa pari vuotta pitkin itäistä ja eteläistä Afrikkaa. Tuosta seikkailusta voisin kirjoittaa kirjan erilaisine rajanylityksineen, täyteen ahdattuine busseineen, kadonneine matkatavaroineen (tässäkin osassa kertomusta). Ostamamme autokin, joka kaupattiin meille 90-luvun Volksina paljastuikin 70-luvun vanhaksi poliisivolkkariksi ja jätti meidät tien päälle kirjaimellisesti keskelle ei-mitään Namibiassa. Kylässä oli Hotelli ja kaksi taloa. Onneksi hotellissa oli eteläafrikkalainen perhe, jonka isäntä tiesi autoista jotakin, sanoi osaavansa korjata, mutta tarjosi meille ihan kivaa kauppasummaa, jos luopuisimme autosta. He kun olivat maan etelärannalta, jossa ruosteettomia autoja oli lähes mahdoton saada, ja meidän kaaramme sai ajokuntoon vaihtamalla muutaman liikkuvan osan moottorissa. Sekä sytytystulpat.

Tuossa vaiheessa olimme jo kurkkuamme täynnä koko kyseistä menopeliä, koska olimme istuneet siinä tuhansia kilometrejä, kakanneet melkein housuumme safari-puistossa, kun auto ei käynnistynyt ja elefanttilauma lähestyi uhkaavasti... Auto piti jo tuossa vaiheessa useimmiten työntää käyntiin ja kukapas oli kortittomana työntäjänä? Ei kai vaan? Joo. Ja siinäpä sitten sain miettiä, että mahtaako ne ronsut olla hyviä juoksemaan, jos vaikka joudun ottamaan pikapyrähdyksen takaisin autoon.

Ja eikä tässä vielä kaikki. Autotarinat jatkuivat palattuamme kotiin, Suomeen. Ostimme tuolloinkin käytetyn auton. Kukapa pienemmissä varoissa oleva, joka auton tarvitsee, ei sitä tekisi. Tämänkin auton kanssa seikkailimme muutamaan otteeseen, ja käyntiin työntäjänä oli? Niin. Aivan.

Mutta haikeudella muistelen päivää, kun tuokin auto päätti olla liikkumatta enää metriäkään eräässä itäsuomalaisessa kaupungissa. Piti soittaa lukkoseppä ja poliisi paikalle, kun avain taittui virtalukkoon. Ja kuinkas ollakaan, tuossa vaiheessa mieheni ei osannut suomea, poliisi ei englantia ja lukkoseppä ei jostakin ihmesyystä suostunut avamaan lukkoa. Ei kai osannut, jos jaksan oikein muistaa. Minä en ollut tuolloin mukana, joten en pystynyt  selvittämään asiaa ja jälkeenpäin oli myöhäistä. Mieheni veljineen, joista toinen on autofriikki, olivat käynnistäneet menopelin johdoista ja palattuaan kotiin vähän aikaa askarreltuaan olivat liittäneet johtoihin tavallisen jalkalampun katkaisimen. Älkää kysykö miten, mutta vuoden verran ajoimme kaaraa, joka laitettiin käyntiin lampun katkaisimella.

Seuraava seikkailumme olikin tyttömme ensimäinen lento Sveitsiin 1-vuotiaana. Oli synkkä ja myrskyinen yö. Ensilumi. Aamukone jäässä kentällä. Myöhästyminen jatkolennolta... Kuinkas kuvittelittekaan, että jatkolennolle ennättää, jos kone ei lähde edes ensimmäiseltä kentältä?

Kokopäiväinen lorvilu Helsingin silloin remontin alla olleella kentällä ei 1-vuotiaan kanssa ollut välttämättä se seikkailu, mitä jouluaaton aattona kapasin. Kotimatkalla katosi lapsukaisen uninalle, jota sitten kiireissämme metsästimme ennen koneenvihtoa. Nalle saapui perille viikko myöhemmin.

Tuon jälkeen matkustimme maiden välillä autolla. Mukaan mahtuu ainakin yksi yrjötauti matkan aikana, oksentaminen Viikkarin buffeessa, äkäinen appi kyydissä, autoton Autobahn uutena vuotena, kaksi yötä laivalla yhden yön sijaan,7-vuotiaan tyttäremme takapuolta tuijottava pervo, räkäkänninen rekkamies Finnlinesin laivalla, minibudjetilla matkustaminen Ryanairilla Saksan kautta, taivaan tuuliin kadonnut aika Espanjassa, kun huomasimme yhtäkkiä, että aikamme ei riitäkään siihen, mitä olimme halunneet tehdä.

Ensimmäinen matkani Japniin meni hyvin, mutta paluumatka meni kirjaimellisesti putkeen, kun kutakuinkin jouduin juoksemaan junasta lentokoneeseen pika-check in:in jälkeen, kun aikaisempi kyytini etelä-Japanista oli maalle harvinaiseen tapaan myöhässä. Taskussa oli yksi jeni, joten kaikeksi onneksi ei tarvinnut jäädä miettimään, mitä ostaisin tuliaisiksi.

Kun roudasin kissamme ja tyttäremme Sveitsiin, katosivat matkatavarat matkalla. Onneksi en ollut laittanut kissoja ruumaan, ja tämän kokemuksen jälkeen en sitä vuorenvarmasti tee, jos vielä kattien kanssa reissuun lähden. Seuraavilla lennoilla on ollut kadonneita tavaroita vielä vahvistamaan samaa toteamusta ja kun sitten päätin matkustaa pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa, reititetään lentoni uudelleen ja asiasta ilmoitetaan sähköpostilla. Onneksi kuitenkin satuin postit vilkaisemaan odotellessani lähtöä väärällä portilla.

Prinsessan matkaseikkailut ovat kulkeneet samaa rataa.

Hän on vetänyt kuitenkin tällä hetkellä pisimmän korren. Vai mitä teille kertoo sanayhdistelmä: loma-elokuu-Hurghada?

Tällä menolla seuraava etappi on kidnappaus. Vai mitenkä mahtaa olla, kun seuraava matkani suuntautuu itään? Tsunami? Maanjäristys? Ydinvuoto? Vai kaikki yhtä aikaa?

Onneksi emme opiskelujemme jälkeen päättäneet laittaa matkatoimistoa pystyyn. Tiedä mitä tulisi, kun kaksi tällaista akuankkaa, jotka tähän mennessä ovat selvinneet ilman mustaa silmää, pääsisivät huseeraamaan matkojen kanssa.

Vaikka toisaalta, Duudsonien siivittämänä tuollaiset Hard Core Adventure-reissut saattaisivat kyllä olla melko trendikkäitä: Welcome to Aku Ankka Travels! Anything could happen and for sure somethin will!

Ainiin, ne viimeisimän tarinan kahvikuvat... Tuossa kesän aikana aloin juomaan kahvia, kun kuumuuden aiheuttama väsymys alkoi painaa päätä ja silmiä. Nyt sitten lopetin kofeiinin käytön kertaheitolla kuin seinään. Ja joo, senhän tietää, mitä siitä tuli: päänsärky, kuin pahassa jysärissä. Paitsi että särkylääkekään ei auta.... Pitäisi saada KOOOOOFFFFEEEEIIIIINIIIIAAAAAAA! Ja mielellään tiputettuna suoraan suoneen.

Mutta pysyn tiukkana.

3 kommenttia:

leila kirjoitti...

"Kahvikrapula" itellä silloin joskus kesti kolme päivää. Tsemppiä siis, jos lopettamisesta ei oo kulunu vielä niin pitkään. Tai tsemppiä joka tapauksessa :-)

Matkat on tainnu mennä aika putkeen, heh.. mutta nuo on varmasti kaikki jääneet tai jopa syöpyneet mieleen.

Rentoa viikonloppua!

Jääkarhu kirjoitti...

Leila, tämä jysäri kesti kolme päivää, mutta oli pahempi kuin koskn aikaisemmin. Olen pari kertaa tehnyt tuon kahvista irtaantumisen, ja yleensä se on mennyt ongelmitta. Päänsärkyä on kyllä kahvinryyppäysaikoina ollut pahemman kerran silloin, kun ei ole aamulla kahviaan saanut. Tuo onkin yksi syy, miksi haluan elää kofeiinitonta elämää: mulla kahvinjuonti tahtoo llevitä lapasesta ja aina ei ole kahvia tarjolla. Silloin tulee ongelmia. On siis prasta olla täysin ilman, kuten yös ilmn teetä, kolajuomia, energijuomia ja vaikka mitä.

Ihan samanlainen riipuvuushan tuosta saattaa kehittyä kuin alkoholista ja tupkastakin... Taisin jopa viikonloppuna lukea jonkun artikkelin liitä, että kofeiininvieroitusoireet verrataan mielenhäiriöön. Erona se, että kofeiinistä pääsee parissa päivässä irti.

Jääkarhu kirjoitti...

Ostetaam muuten sitten taas vokaali. Tällä kerralla näköjään mieluiten aaaa