sunnuntai 18. elokuuta 2013

Perjantai-Buddha luo nahkaansa kuin käärme

Tästä syystä Starbucksissa on kiva käydä.
Muutaman käyntikerran jälkeen nimi on
muuttunut joko hymynaamaksi tai
hyvän päivän toivotukseksi
Tuossa tammikuussa kävin tökittämässä iholleni kaksi ruusua, jotka noin vuosi sitten alkoivat kummitella mielessäni erään ennustuksen jälkimaininkeina.

Tatuointi ei koskenut, ei sitten yhtään kaikista kuulopuheista ja kavereiden pelotteluista huolimatta. Tai no ei sitä huomaamatta käsivarteeni taottu ja varsinkin viimeinen tunti - eli kuudes - alkoi tuntua todella ärsyttävältä, kun samoja paikkoja tykitettiin pahemman kerran. Mutta en huutanut tai kiroillut, en sinne päinkään, ja tatuointiini olen ollut tyytyväinen, vaikka isoa numeroa en siitä ole kuitenkaan tehnyt. Ei siksi, etteikö täälläkin näkisi mustetta iholla tai muuten, mutta jotenkin työpaikallani ihan suosiolla peittelen kuvat hihan alle.

Tuossa kevään aikana ajatuksissa on pyörinyt toisen kuvan taiteileminen toiseen olkavarteen, ihan tasapainon vuoksi. Niinpä sitten viikko sitten sinne ilmestyi lähes yhtä huomaamatta sinisessä lootuksessa myrskyn keskellä istuva buddha. Ihan yksinkertaisesti muistuttamaan itseäni siitä, että mielenrauhansa voi säilyttää myös kovassa tuulessa ja tuiskeessa, sekä siitä, että mieli voittaa aina tunteet. Mind wins over the senses. Tai että siihen pitäisi ainakin pyrkiä.

Kuva on käsivarressani, niikuin se olisi ollut siinä aina. Kotona huomasin, että velmu tatuointitaiteilija oli piirtänyt buddhalle hieman omia kasvonpiirteitäni muistuttavat varjostukset poiketen muutaman piirron verran alkuperäisestä kuvasta. Hän myös kertoili työtä tehdessään, että kuvat yleensä jätetään vähän jostakin kohtaa auki, sillä yleensä kuvan ottaja palaa rikospaikalle kinuamaan uutta. Suljettuun kuvaan on vaikeampaa jatkaa, kuin jostakin nurkastaan hieman avoimeksi jätettyyn. Niinpä tarkastin omat kuvani, ja yllätys, yllätys: molemmissa on hyvät jatkomahdollisuudet. Vaikka tässä vaiheessa olenkin päättänyt, että kumpaakaan ei enää jatketa... Paitsi jos jotain ihan pientä sulkemaan molemmat takaovet. Suunnitelma olisi jo valmiina.

Viime yönä näin sitten unta, että poskeeni oli tatuoitu kaksi Old School-tyylistä ruusua, toinen keltainen, toinen pinkki (omanihan ovat realistisia, violetti ja punainen). Kuvien kohdalta iho alkoi hilseilemään. Buddhanihan hilseilee aivan tatuoinnille normaaliin tapaan, ja näyttää sille, kuin loisi nahkaana, niinkuin käärme. Mikä tietysti asian laita oikeasti onkin. Vanha kuollut kuona lähtee pois, alta tulee esiin uusi ja raikas. Symbolisesti ja konkreettisesti.

Les Gourmandides de Miyuko-
Zürichin paras kahvila.
Kakku ja latte ihan vegaania
Koska Jääkarhussa on myös käärmeen geenit, kotona puhaltavat uudet tuulet ja vanhan ihon alta kuoriutuu uusia asioita, jotka aiheuttavat päänvaiva.

Tyttö kotiutui Suomen lomaltaan lauantaina.

Perjantai-iltana vietimme jännittäviä hetkiä lähes sydänkohtauksen partaalla, kun tyttö soitti ja kertoi, ettei löydä passiaan. No, olihan sillä myös henkilöllisyystodistus mukanaan. Mutta kun se oli unohtunut jonkun pelimasiinan päälle erässä suomalaisessa pikkukaupungissa, jossa ennen asuimme, ja jossa tyttö kävi kiusaaassa parhaan kaverinsa perhettä kahden viikon verran.

Että siinä oli siiten myrskyn merkit pahasti aluillaan: koneen lähtöön vähemmän kuin 12 tuntia aikaa, passi herra ties missä, henkkarit 400 km:n päässä, ja paikka, jonne unohtunut, mennyt 15 minuuttia sitten kiinni. Eli ei olisi ollut mahdollista laittaa edes yöbussin mukaan, vaikka unohduspaikan henkilökunta olisikin ollut yhteistyöhaluista. Mitä sinänsä vähän epäilen tuntien paikkakunnan asukkaat, mutta ainahan olisi voinut yrittää.

Pienen tonkimisen jälkeen passi kaikeksi onneksi kuitenkin löytyi ja tyttö saatiin koneeseen seuraavana aamuna ihan ilman muita kommervenkkejä. Kaikki sujui kuin vanhalta tekijältä. Mikä tyttömme tietysti onkin, vaikka lensikin ensimmäistä kertaa täysin yksin.

Matkalaukkuun oli kuitenkin pakattu mukaan sellaista, minkä olisi voinut jättää tuomatta mukana: ikävän Suomeen.

Tytön fiilikset ovat tämän vuoden aikana heitelleet laidasta laitaan ja niitä on selvitelty useammin kuin kerran. Tietäähän tuon, miten teinin angstinen sielunmaisema ilman suuria muutoksiakin olisi ollut. Nyt muutto takaisin Suomeen on kuitenkin iskostunut tytön päähän niin vahvana ja tiukasti (ainakin vielä näin toisena kotipäivänä), että tyttö väittää  kivenkovaa, että muuttaa yksin kahden vuoden päästä takaisin ja käy lukion siinä samaisessa pikkukaupungissa, josta aikanaan halusi tulenpalavasti pois. Kun siellä kuulema kiusattiin.

Tuo kaikki on nyt unohtunut, kun se paras kaveri tietysti asuu nykyisin juuri tuolla. Ja kun sen parhaan kaverin äiti oli humalapäissään sanonut, että tyttö voi muuttaa heille ihan koska vaan. Siitäkin huolimatta, että heillä on koko ajan rahasta tiukkaa ja perheessä 3 lasta, joiden vaatimukset varmasti ajaisivat aina lainalapsen edelle, vaikka kuinka olisi alunperin luvattu pitää huolta.

Tyttö myös väittää, että tuossa pikkukaupungissa ei olla rasisteja ja siellä saa olla oma itsensä. Unohtaen sen, että "oma itsensä" tarkoittaa sitä, että pukeutuu kutakuinkin samanlaisesti kuin muut samanikäiset. Joko pissikseksi tai emoksi. Tuollainen kahtiajako on ollut varmasti maailman alusta asti ja tulee olemaan maailmanloppuun. Omana aikanani olimme joko punkkareita tai rock-a-billyjä. Sille ei voi mitään. Itseään on etsittävä, oma ryhmä on löydyttävä ja jonnekin on pystyttävä samaistumaan.  Justin Bieber tai BVB. Pelle Miljoona tai Stray Cats.

Tuolla pikkukaupungissa kuulema saa olla myös homo. Mikä hän itse ei kuulema ole, mutta kaikki hänen kavereistaan ja muutenkin puolet koko kaupungista. Eli 20 tuhannen asukkaan kaupungista 10 tuhatta on homoja. Mikä taitaa olla, no joo, aika iso lukema noin niikuin itäsuomalaisen pikkukaupungin - ja vähän isommankin - mittapuissa. Mahtaneeko maailman toiseksi homoystävällisimmäksi kaupungiksi tituleeratussa kaupungissa, eli yllätys-yllätys Zürichissä, mennä noissa lukemissa?

Ja siitä rasistisuudesta voisin olla vähän eri mieltä, kun muistan, että kaupungin hallinto taitaa olla näissä provinssin kaupungeissa, isommissakin, aika pitkälti persujen ja keskustan käsissä. En nyt tiedä, miten suvaitsevia näistä on tullut sen vuoden aikana, kun olen maasta ollut poissa, mutta jotenkin tuokin argumentti jäi vähän ontumaan.

Vetäisin sitten hihastani, kun tuo rasistikortti oli jo käytetty, rahakortin. Muistutin siitä, että meillä on täällä mahdollusuus paljon parempaan elämään kuin tuossa kuolevassa pikkukaupungissa. Siellä minulla olisi kyllä pieni asunto, johon molemmat kyllä mahtuisimme ihan hyvin ja yhtiövastikekkaan ei olisi mikään päätä räjäyttävä. Siellä minulla olisi liiketilakin, mutta ei asiakkaita. Töitä en tulisi vuorenvarmasti löytämään, kun kaupungin työttömyysprosentti on maan suurimpia. Tiedättehän, teollisuuskaupunki, jossa yrityksistä yksi toisensa jälkeen on pistänyt pillit pussiin. Edellisen kerran käydessäni kaupungin toisella pääkadulla olivat kaikki liiketilat myynnissä, ja ihmisten suupielet alaspäin.

Tyttö sanoi, että ei raha merkitse mitään. Hän on mieluummin köyhä, kuin jää tänne, jossa minullakaan kuulema ei ole kuin tyhmä työ (jota samaa tekisin kyllä myös Suomessa kolme kertaa pienemmällä palkalla, jos vain löytäisin jonkinlaisen työpaikan, jonne minut huolittaisiin), ei perhettä, (mitä ei ole Suomessakaan), ja ei ystäviä (ei niitä enempää ole Suomessa kuin täälläkään).

Okei, ihan hyvä pointti. Tyttö on oikeassa. Raha ei merkitse kaikkea, mutta sitä on valitettavasti kylläkin oltava edes jonkin verran elämän muutamiin perusasioihin: ruokaan, vaatteisiin, siihen pieneen yhtiövastikkeeseen. Argumentti meni metsään pari tuntia keskustelun jälkeen, kun ulkona ikkunashoppaillessamme tyttö ilmoitti haluavansa Doc Martenin maiharit (vain alkuperäiset kelpaa), vaati päästä elokuviin, kun on tylsää, harmitteli tänään sunnuntaina, kun kaikki kaupat on kiinni, eikä pääse shoppailemaan mitään ja olisi pitänyt päästä elokuviin tänäänkin.

Neuvottelut jatkuvat.

Tunnen olevani taas se paha äiti, joka ei anna lapselleen onnellista elämää.


1 kommentti:

Jääkarhu kirjoitti...

Ainiin joo... Noille kahvilakuville oli kyllä selitys, mutta teksti karkasi lapasesta ja aasinsiltaa ei enää löytynyt. Palataan niihin huomenna :)