maanantai 16. syyskuuta 2013

Ihmissuhdekrapula

Alppitorvella voi näköjään soittaa myös jazzia
Tietyt juhlat tulevat kerran vuodessa. Kuten joulu, juhannus - sekin tuli ja meni, vaikka täällä siitä ei näkynyt oikeastaan pihaustakaan, jos ei sattunut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikan. Ja syntymäpäivät.

Tulevan Exäni suvulla on ollut  aina tapana kokoontua yhteen kissanristijäisiin, vaikka nuoremman sukupolven mielestä koko perheen juhlat ovat pelkkää pakkopullaa ja piinaa.

Nyt vuorossa olivat tulevan ex-appeni merkkipäivä. Lastasimme koko Zürichin sukuhaaran junaan jo hyvissä ajoin, pysähdyimme päärautatieasemalle kuuntelemaan ja katselemaan eksoottisia - varsinkin näin suomalaisen silmin - metsäpäiviä, matkasimme päämääräämme vain todetaksemme, että mieheni uusine naisineen ja tämän lapsineen oli päättänyt varastaa kaikilta vähän aikaa ja saapui paikalle parisen tuntia kaikkia muita myöhemmin. Olihan Kossisella myös ollut edellisenä päivänä syntymäpäivä, ja siitä toipuminen oli vaatinut tietysti oman aikansa.

Tuntui oudolle istua jälleen kerran saman pöydän ääressä, minä ja Kossinen. Ketään asia ei tuntunut hirveästi häiritsevän, ei oikeastaan itseänikään, mutta toinen kälyistäni halusi välttämättä istua viereeni ja teki kaikille selväksi, että ei pidä mieheni uudesta heilasta. Tämä tuli minulle tietyllä tavalla yllätyksenä, sillä en ole ollut kyseiseen kälyyn missään hirveän hyvissä suhteissa koskaan... Tai paremminkin aikaisemman pitkän fyysisen välimatkan vuoksi en tunne häntä kovin hyvin. Edellisellä tapaamisellamme hän oli jo kyllä vannottanut minulle, että jos joudun ihan mihin ongelmiin tahansa, heidän ovensa olisi aina minulle auki.

Kaikki meni siis jälleen paremmin kuin hyvin, mutta tänään olen möyrinyt jälleen kerran henkisissä pohjamudissa.

Miksi kaiken piti mennä niinkuin meni? Miksi en saa elämääni kuntoon, vaan aina kaikki tuntuu kaatuvan päälle? Mitä olen tehnyt niin väärin, että minua näin rangaistaan? Onko minun aina kaaduttava saappaat jalassa, nenä edellä sontaan? Miksi ei edes yksi asia voisi mennä hyvin? Niin, että ei tarvitsisi aina huolehtia ja viettää unettomia öitä?

Nämä alppitorvet ovat kuin elämäni: rosoiset ulkoa ja säröinen ääni
Joillekin ihmisille näyttää kaikki, mitä he elämässään aloittavat, olevan helppoa ja vaivatonta: hyvä työpaikka, kaunis perhe, aikaa sekä työlle, itselle ja perheelle. Kaikki, mihin he koskevat muuttuvat kullaksi.

Itse en ole saanut pidettyä kasassa hyvää työpaikkaani kaikista yrityksistä huolimatta, perhe hajosi kuin Hujasen pökäle tuuleen ja tuleva Exäni on saanut rakennettua omista murusistaan hyvän pohjan itseni rämpiessä upottavassa suossa. Vapaa-aikaa on, kun sitä järjestää, mutta huoli kaikesta muusta vie koko nautinnon pois. Kaikki, mihin kosken, muuttuu... niin, miksi? Paskaksi varmaan.Tunnen itseni lähes koko ajan naurettavaksi yrittäessäni elää, niinkuin normaalit ihmiset tekevät.

Turha yrittää.

Ainoa tehtäväni näyttää olevan olla hyvänä esimerkkinä muille siitä, miten elämäänsä ei saisi rakentaa.

5 kommenttia:

Puolinainen kirjoitti...

Samassa paskassa rämmitään...Samojen ajatusten kanssa

Prinsessa kirjoitti...

HÖP HÖP HÖP!!!!

Katso peiliin:
lukuisia upeita matkoja, kokemuksia ja elämänviisautta, mielettömän hyvää ruokaa, kaikenmaailman harrastuslajeja menestyksellä, joogaa, käsitöitä, kielitaitoa, hyviä ystäviä, anteliaisuutta ja yritteliäisyyttä, sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta, tavoitteellisuutta, aikaansaamista, voimaa ja uskollisuutta. Älä kysy peililtä: kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin. Vaan katso hieman pidempään ja tarkemmin, niin näet myös sen minkä minä! :)

Prinsessa kirjoitti...

PS.
Terapiasessio etänä by prinsessa:
Ota soijalatte, prosecco ja osta pari D:tä.

Riski Rouva kirjoitti...

Krapulapäivän jälkeen tulee taas uusi päivä, jolloin asiat näyttävät valoisemmilta. :) Olet hyvä ihminen, joka ei ratsasta muiden ansioilla ja teoilla. Pidät kiinni lupauksistasi ja huolehdit kanssaeläjien hyvinvoinnista. Elämä on elämysmatka, niin ainakin itselleni vakuuttelen. Onpahan sitten kiikkutuolissa muistelemista. Halaus ja voimia!

Jääkarhu kirjoitti...

Puolinainen - olen vähän ajatellut samaa. Välillä tuntuu, kuin sama ihminen kirjoittaisi molempia blogeja. Paitsi no, sinä olet vähän ronskimpi.

Prinsessa, ei noita lasketa silloin, kun pohjamudassa möyritän. Ja kaikki on jo olutta ja menyttä. Mutta etäterapia saattaisi toimia. Kaikki kerralla, vai yksi toisensa jälkeen?

Riski Rouva, luulen, että meillä on luonteessa niin paljon samaa, että on helppo tsempata toisiamme, kun tietää tai arvaa, mitä pääkopassa saattaa liikkua. Ja tosi kuin vesi: krapula menee ohi ennemmin tai myöhemmin!