tiistai 3. syyskuuta 2013

Seitinohutta elämää

Tämänpäivän teemakuvaksi halusin laittaa kuvan aivan upeasta hämähäkinseitistä pyöräni satulan, ohjaustangon ja rungon välissä - tämä kuvaa oivallisesti sitä, kuinka usein olen viimeaikoina pyörälläni ollut liikenteessä. Valitettavasti millään kamerallani ei pystynyt ottamaan tuosta mahtavasta käsityön taidonnäytteestä kunnollista kuvaa. Mutta uskokaa, upea se oli. Täydellinen, ei yhtään rikkoutunutta seittiä rakennelmassa ja ilta-auringon säteet kimalsivat nauhoissa. Itse lukki kyykkimässä piilossa odottamassa saaliin lentämistä ansaan.

Oma elämänikin tuntuu jälleen kerran heiluvan hyvin ohuen seitin varassa. Vaikka näennäisesti tunnenkin olevani jo vakaalla maalla, niin mielen porukoihin tulee säännöllisesti epäily oman elämän jatkumisesta oikeaan suuntaan, päätösteni oikeellisuudesta ja pelko erakoitumisesta ja yksinjäämisestä. Asiaa ei paljon auta se, että pahasta koti-ikävästä kärsivä tyttäreni jankkaa Suomeen muuttamisesta, ja yhtenä perusteena on se, että eihän mulla kuulema ole täällä ketään, jonka takia tänne kannattaisi jäädä.

Ympärilläni on paljon ystävällisiä ihmisiä ja joidenkin kanssa olen päässyt jopa niin hyviin väleihin, että tervehdimme parinteisesti niillä kuuluisilla kolmella poskisuudelmalla. Siitä huolimatta en tunne  olevani täysin integroitunut ympäristööni, ja säännöllisin väliajoin jään miettimään sitä, että vaikka en mitään hirveän suurta jengiä ympärilleni kaipaa, niin pari luottohenkilöä, joille voisin puhua ihan kaikesta, tekisi terää. Tunnen itseni hylkiöksi ja epäonnistuneeksi, epäilen kaikkea tekemääni, ja vanha stressi siitä, että en osaa töitäni painaa päälle varsinkin aamuyöstä, jos satun jostakin syystä heräämään.

Kyllähän nuo viimeaikojen tapahtumat ja epävarmuus tietysti antavatkin tietynlaisen oikeuden ketutukseen, mutta aikuisten oikeasti haluaisin oppia päästämään irti noista negatiivisista tunteista, ennekuin ne vetävät mieleni masennuksen puolelle.

On niin helppoa sanoa ja ajatella: älä välitä, anna asioiden mennä omalla painollaan. Käytännön toteutus on kuitenkin eri luokkaa. Ei ole niin helppoa päästää ajauksia menemään varsinkaan noina aamuyön tunteina, kun kaikki pakkautuu muutenkin monimutkaistumaan, vaikeutumaan ja suurenemaan tuossa unen ja valveillaolon välimaastossa. Aamulla herään usein väsyneenä, kahvia en kuitenkaan ole alkanut vielä juomaan, mutta parin tunnin päästä olen pirteä kuin peipponen. Huonoista unista juoruaa kuitenkin mustat silmienalustat, jotka ovat olleet ongelmani oikeastaan koko ikäni ilman mitään kunnollista syytäkään, mutta unettomuus vie mustan syvyyden aivan uudelle tasolle.

Toisaalla olen ollut huolissani myös tulevastaExästänikin, niin oudolta kuin se kuulostaakin, ja varsinkin tuosta huolesta olisi kaiken järjen mukaan helppoa päästää irti. Mutta kun ei. Olen tuntenut hänet niin kauan, ja viime aikoina olen nähnyt tietynlaisen väsymyksen hänenkin olemuksessaan. Hän on etsinyt pientä kämppää Zürichin ja Kossisen kodin välimaastosta, vaikka olen luullut hänen asuvan puolivirallisesti jo siellä. Viime viikolla hän sai yhteen hakuunsa kielteisen päätöksen, ja oli ilmiselvästi surullinen sen jälkeen. Kävi oikeastaan sääliksi, ja jäin miettimään, mahtaako oman kämpän löytyminen johtua siitä, että Kossisen kanssa on liian ahdasta, vaikka kämppä onkin melkoinen hehtaarihalli. Kysyessäni asiaa mies sanoi, että haluaa jonkun oman pienen kolon, jossa voisi viettää omaa aikaa, koska tuntee olonsa sekä täällä, että Kossisen luona siltä, että olisi vain vieraana. Niinkuin asianlaita oikeastaan onkin.

Saapas näkee, minkälainen jälkipyykki tästä tulee. Itse en kuitenkaan tälle tielle aikanaan lähtenyt.

Ei kommentteja: