tiistai 1. lokakuuta 2013

Paska, paskempi, paskin

Frankensteinin laboratoriossa
Otsikko jo kertoo loistavasti sen, missä tällä viikolla on menty. Yhtään tuon kauniimmin en voi asiaa ilmaista, sillä muutamaa valopilkkua lukuunottamatta koko viikko on ollut ihan peeceestä, syvältä ja poikittain. Viikko on imenyt minusta voimat ja mehut täysin.

Tätä blogia tarkemin seuranneet tietysti yhdistävät koko pottuuntumisen ja väsymisen tuohon viimeviikon torstaina olleeseen eromme oikeuskäsittelyyn. Mutta yllätys, yllätys: se oli oikeastaan koko viikon pienin ja helpoin kiusa. Toki aivan hyvin olisin kyllä toisaalta tullut toimeen ilman sitäkin ja kaikkea sen mukanaan tuomaa byrokratiaa ja taistelua. Sekä tietysti ilman rahapussin kevenemistä. Yhtä kokemusta rikkaampi? No joo, ehkä niin, mutta en aina rikkauksista välitä.

Istuimme kaksisteen yllättävän nuoren tuomarin ja kahden oikeusalikirjurin edessä vastaillen tuomarin esittämiin kysymyksiin siitä, miten olimme lakimiehemme laatiman erosopimuksen ymmärtäneet, jos olimme ymmärtäneet ollenkaan, ja olemmeko vielä asioista samaa mieltä, kuin taannoin sopimuksen laatimishetkellä. Tuomari kyseli ensin meiltä yhdessä ja sen jälkeen jouduimme vastailemaan muutamaan kysymykseen vielä erikseen. Koska olemme sopineet kaiken jo etukäteen hyvässä yhteisymmärryksessä, ei haastattelut olleet muuta kuin läpihuutojuttu muutamaa lain määräämää täsmennystä ja sanamuodon muutosta lukuunottamatta.

Edessä on vielä lapsemme haastattelu huomenna ja sen jälkeen pääsemme odottamaan vielä pari viikkoa, ennenkuin päätös kopsahtaa postiluukusta. Ja se on sitten siinä. Sulkeutunut ympyrä.

Keskiviikkona kävin mielenkiintoisella kurssilla töiden jälkeen. Eräällä suomalaisella on Zürichissä luonnonhoitopraktiikka, jossa hän tekee mm. vitaaliveren tutkimuksia sekä kalevalaista jäsenkorjausta. Tuohon jäsenkorjaukseen en vielä uskaltautunut, vaikka mielessä on joskus käynytkin, mutta osallistuin tyttäreni ja erään toisen suomalaisen kanssa luononkosmetiikkatyöpajaan. Teimme voidemaista deodoranttia, roll on deoa, deostickejä, kehäkukkavoidetta ja after shaveja. Kaikki ilman ylimääräisiä kemikaaleja ja tököttejä, tuoksuina eteeriset öljyt ja raaka-aineina osittain jopa syötävät, omsta keittiöstä löytyvät aineet. Ja minähän olin kuin kala vedessä ja tykkäsin ihan satasella. Vai miltä kuulostaisi deostick, jossa on pohjana kookosöljy, tuoksuina lime ja sitruunaruoho, saostettu maizenalla... tulee melkein nälkä. Tämän vuoden joululahjaongelmakin taisi tulla samalla ratkaistuksi.

Torstaina kokkasin lounasta työpaikan toisessa toimipisteessä ja oikeudenkäynti katkaisi työpäivän ikävästi. Jouduin siis palaamaan vielä takaisin siivoamaan ja kuuntelemaan reklamaatioita päivän ruuasta. Pari tuntemaani luottohenkilöä oli päivällä käynyt sanomassa, että ruoka oli ollut heidän mielestän hyvää, joten rivien välistä olin jo lukenut, että joku oli mahdollisesti sanonut jotakin muuta. Pari vanhempaa henkilöä, jotka ovat olleet välillä auttamassa joissakin pikkujutuissa joissakin tapahtumissa, tulivat sanomaan, että ruoka oli syömäkelvotonta ja jos niin jatkuu, he eivät enää tule. Edes auttamaan mm. voileipien teossa, koska eivät voi olla varmoja, että kaikki on niikuin ennen. Entisen kokin aikaan.

Mutta kun kaikki ei tule olemaan niinkuin ennen.

Minut palkattiin nimenomaan juuri siitä syystä, että toisin muutoksen ja että entisen kokin raskas ja vanhanaikainen keittiö saisi suuremman muutoksen. Muutos onkin ollut suuri, ja se näyttää olevan joillekin liikaa. Ruoka ei suinkaan ollut syömäkelvotonta, se vain ei ollut näiden vanhempien ihmisten makuun. Kukaan ei ole nimittäin kuollut siihen, edes joutunut sairaalaan. Tai oksentanut. Silloin se olisi ollut syömäkelvotonta. Tästä innostuneena yksi toimiston tädeistä soitti minulle tänään ja vaatimalla vaati, että hänen kanssaan pitää ensin neuvotella tarjonnasta ja hänen pitää saada maistaa, ennenkuin ruoka tuodaan esille. No ok. Sopii. Mutta kun hänen mielestään minun pitäisi alkaa kokata niinkuin edellinen kokki. Se ei sovi. Nimenomaan siitä syystä, että minua on periatteessa jopa kielletty tekemästä niin. Ja toisekseen, en myöskään osaisi kokata juuri hänen tavallaan.

Pomoni neuvoi minua jo ennen aloittamistani, että en saisi kuunnella näitä vaatimuksia entiseen palaamisesta, sekä että minun pitäisi kokata omalla tyylilläni, jonka hän tiesi minut palkatessaan. Asiakkaita saattaisi tippua matkan varrella pois, mutta uusia tulisi tilalle.

Tottakai minua ärsyttää ja masentaa, kun ruuastani ei pidetä, mutta eniten päätä vaivaa se, että mikä oli torstaina ollut yleinen mielipide, ja mitä linjaa minun pitää nyt oikeasti lähteä vetämään. Jutella Pomon kanssa ja pyytää tätä puhumaan toimiston tädin kanssa?

Vai etsiä uusi työpaikka, jos ei kelpaa?

Nimittäin sunnuntaina tuli niskaan kuraa toisestakin suunnasta: toimistopallini toisessa toimipisteessä on myös - jälleen kerran muistuttaen, että pitäisi olla nöyrempi - uhattuna toden teolla ja virallisesti sunnuntaisen yleiskokouksen jälkeen. Rotokolliin kirjattuna ihan.

Työpaikallamme ollaan viime aikoina oltu sitä mieltä, että voisin jatkaa työssäni, koska olen kumma kyllä osannut hoitaa sen ihan kiitettävästi. Virallinen versio tuli ilmi sunnuntaina: paikalle halutaan lähes kokopäiväinen saksaa äidinkielenään puhuva henkilö, joka olisi kuin äiti tai isä aurinko, joka toisi lisää asiakkaita puljuun. Tuo asiakkaan määritelmä on kuitenkin vähän toinen, kuin jos kysymyksessä olisi kaupallinen yritys. Sitähän me emme nimenomaan ole, vaan toimimme yleishyödyllisellä tasolla.

Mieheni mukaan suurin osa työpaikkamme toimijoista on sitä mieltä, että voisin jatkaa. Mutta vastassa on yksi erittin vastahakoinen vastarannan kiiski, joka on ollut palkkaamistani vastaan jo heti alkumetreiltä. Ja valitettavasti kysymyksessä on erittäin voimakastahtoinen henkilö, joka saattaa saada muita puolelleen. Iso Pomo on kahden vaiheilla, Alfan tiedän olevan puolellani, kuten miehenikin, pari muuta ovat sitä mieltä, että on käytänöllistä, että olen sillä pallilla, millä olen.

Huokaus.

Nämä jalkaan ja menox?
Ja eikä tässä vielä kaikki. Eipä tietenkään, kun minusta on kysymys.

Perjantaina meillä oli taas tanssi-ilta, joka viime kerralla toi pahan mielen. Tällä keralla ei kuraa satanut, mutta päivän pituus - 14 tuntia töitä putkeen - toi tajuttoman rasitusmigreenin. Mikä ei tietenkään helpottunut, kun piti lauantai-aamuna käydä muutama tunti töissä, saksantunnilla ja valmistella vielä iltapäivällä sunnuntain pukkupurtavia tuolle jo aikaisemmin mainitulle pahanonnen yleiskokoukselle. Niinpä lauantaina jossakin välissä hakkimani rulaluistimet, joista olen haaveillut jo pidemmän aikaa, saivat jäädä vielä odottamaan parempaa päivää. Rasitusmigreeniin kun ei auta lääkkeet, eikä lepo. Ei edes liikunta, joka itseasiassa vain pahentaa tilannetta. Myöskään Lu Jong joogasta taida tällä kertaa olla hyötyä, kun liikkeitä en osaa tehdä vielä itsenäisesti ja tunnille en jaksa pää halkinaisena lähteä. Ainoa toivo on, että hormoonitasapaino palautuisi pian, sillä siitähän tämä jo neljättä päivää vaivaava aivopaine johtuu.

Koko tämä ruljanssi on saanut minut väsyneeksi ja herkäksi. Niinpä sitten itkeä tirautin pienet itkut mieheni nähden. Hänelle toki selitin todellisen tilanteen, mutta muille riittäköön viime torstaisen ero-oikeudenkäynnin aiheuttama paine.

Onneksi torstaina alkaa loma.

Tosin Aku Ankka Matkat Oy jo tiedotteli viikon lopulla, että Katla Islannissa osoittelee levottomuuden merkkejä ja Euroopan lentoliikenne on kuulema ihan pienesti uhattuna .

Mutta Katla, jos, niin kiitos, vasta perjantain jälkeen, jookos?

9 kommenttia:

poppis kirjoitti...

No niin, nyt olen lukenut blogisi päivästä yksi tähän. Elämäsi on sekoittunut kolmeen kirjaan, jotka mulla on parhaillaan kesken. Haluan lähettää sulle virtuaalisesti voimarutistuksen. Pakko uskoa siihen, että maailmassa on kaikelle p:lle ja sille hyvälle omat kiintiönsä. Vielä kun hetken jaksat, niin sitten tanssitkin loppuelämäsi ruusuilla. Niinhän se on? Onhan??

Anonyymi kirjoitti...

Jaksamista sinulle!
Elli

Sissi kirjoitti...

Mä uskon että kun sun ero on selvä ja takana niin elämä alkaa järjestyä melkein kuin itsestään.

Ihanko tosissaan sinulta vaaditaan "nöyryyttä" työpaikalla! Ohhoh! Ovatkos ne muut myös nöyriä...se vastarannakiiskikin?

Jaksamisia!

Riski Rouva kirjoitti...

Mitä kuuluu? Minne katosit? Tulivuoreenko? Toivottavasti kaikki on hyvin!

Puolinainen kirjoitti...

Huhuu! Täälläkin kaivataan!

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti kaikki hyvin!

Anonyymi kirjoitti...

Missä ihmeessä olet??!!!
Kirjoita nyt edes, että olet hengissä!

Jääkarhu kirjoitti...

Täälähän minä sinnittelen, vaikka vain ihan hiljaa olen jonnekin välillä puun takaa vähän huudellutkin.

Kiitos teille kaikille huolenpidostanne ja anteeksi vaitonaisuus!

Jääkarhu kirjoitti...

Niin ja poppis, tervetuloa seuraamme! Hyppäsit kelkkaan juuri kirjoittamiseni kannalta kriittisessä vaiheessa.