torstai 5. joulukuuta 2013

Lähtölaskenta alkaa 0,00melkein valmis: avioero sveitsiläsittäin

Strippi Milla Paloniemen kiroileva siili - pahoittelen mustaa kehystä,
yritän korjata jahka ennätän (ja saan ladattua sen hemmetin photoshopin...)


Ehei, en ole tippunut maailman laidalta, vaikka melko pitkälle matkustinkin sen tehdäkseni. Kävin tuossa pienellä kiekalla ihan Jaappaniassa asti tyttäreni kanssa hänen syyslomallan. Kuhnan saan vitut.... väsymyskäyräni kääntymään vähän alasuuntaan, niin kirjoittelen kokemuksia tuosta elämäni parhaasta ikinä matkasta. Kotiintulo oli rankkaa, rankempaa kuin olisin odottanut, ja Roninin sieluni taisi jäädä samoilemaan Kioton katuja.
 
 
Hiljaisuuteni ei ole kuitenkaan johtunut tuosta.
 
 
Odottavan aika on pitkä... Kuten tekin, jotka uskollisesti jaksoitte käydä täällä kylässä ja jopa kommentoimassa ja osoittamassa huolestuneisuutta, saatoitte huomata. Ihan tarkoituksella olen pitänyt taukoa ja odottanut, että eromme saataisiin selville vesille. Oikeudenkäynnissämme tuomari sanoi, että pari viikkoa kestää ja sitten on läpyskä kädessä.
 
 
Kuten jo olen tuolla aikaisemmin kirjoittanutkin, ensin istuimme tunnin verran yhdessä kuultavana. Sen jälkeen molemmat yksin erikseen ja viikko sen jälkeen myös tyttäremme kävi sanomasa painavan sanana asiaan. Kun tämä oli selvä, alkoi odotus.
 
 
Joka kesti. Ja kesti. Ja kesti..... ja keeeeeeestttiiiiiiii.
 
 
Lopulta mieheni soitti tuomarille ja kysyi, mikä mahtoi olla homman nimenä, ja olemmeko ymmärtäneet jotakin väärin, vai eikö meille mitän eroa myönnetäkään. Tuomari selitti, että sopimuksessamme oli ollut joku hemmetin pilkkuvirhe, joka piti korjata. Paperi oli lähetetty lakimiehellmme, joka kaikessa viisaudessaan ja oppineisuudessaan ei hölässyt meille pölähdystäkään koko asiasta. Pisteeksi iin päälle asiaan oli pläjäytetty 10 vuorokauden valitusoikeus.
 
 
No, kun tämä aika oli ohi, palautui tuo kymmensivuinen dokumentti nahkoineen ja karvoinen takaisin tuomarille, joka ajallaan allekirjoitti ja leimasi sen ja lähetti takaisin.

Ette ikinä arvaa:
 
Lakimiehellemme.
 
Tämä ei tietenkään tälläkään kertaa vaivautunut lähettämään asiasta mitään tietoa meillepäin. Vaikka päätöksessä oli tälläkin kerralla sama 10 vuorokauden valitusoikeus. Vasta kun tuo aika oli ohi, lähetti tämä viisas mies, oikea lakimiesten lakimies, paperin kirjattuna kirjeenä, molemmat nivaskat, sekä miehen, että minun, minun osoitteeseeni. Ihan kuriositeettina kerrottakoon, että ojensin paperin kyllä mieheni käteen, vaikka tunnustan, että mielessä kävikin, että entäpä, jos en näin tekisikään. Ihan näpäyttääkseni lakimiestämme poliittisesta korrektiivittomuudestaan.

Symbolisesti satuin olemaan työpaikallani kirkossa, jonne soitin mieheni... siis Eksäni... sen hakemaan. Paikalla sattui olemaan jopa kaksi todistajaa, ja pappikin pyrähti paikalle. Lienee jostakin haistanut, että tälle parille kannattaa edes se ero vahvistaa kirkossa, kun vihkimistä ei ole siellä koskaan suoritettu.
 
Että näin.
 
Kun mieheni soitti ja valitti töppäyksistä lakimiehellemme, sekä siitä, että meitä oli laskutettu suolaisesti selvästi heidän tekemistään virheistä, sekä niiden korjaamisesta, lakimies selitti, että työn tehnyt uusi, vastavalmistunut kollega ei ollut ihan vielä tarpeksi tarkka kaikkien pilkkujensa kanssa. Mutta osasi kyllä laittaa pilkut kohdalleen, kun kysymys oli laskustamme.
 
En tiedä, mikä tuon neuvottelun lopputulos oli, koska mieheni lupautui maksamaan koko laskun. Mikä sopii minulle vallan mainiosti. Sen lisäksi, että EKSÄNI  SVEITSISSÄ on ottanut vastuun suoraselkäisenä tekosistaan, tuo laskun maksaminen on mielestäni ihan reilu teko.
 
Mutta, mutta... Eksä Sveitsissä... Mitä ihmettä se nyt taas horisee?
 
Siis eihän tämä vielä tässä ole. Laitetaan nyt pakettiin kaupan päälle vielä jotakin.
 
Me ulkomailla eronneet, varsinkin EU:n ulkopuolella sen tekevät joudumme nimittäin hakemaan vahvistuspäätöksen vielä Suomen Hovioikeudelta.
 
Että niin pois päin.
 
Te tossunkuluttajat siellä selviätte pelkällä raastuvalla, me pöllöt täällä Euroopan kehitysmaassa joudumme ihan Hoviin asti.
 
 
Huokaus.... Mitä sitten seuraavaksi? Nahkurin orsillako tavtaan?

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi luoja! Luulin että avioero pelkästään Suomessa ilman avioehtoa osaa olla kinkkinen. Tsemppiä tuohon toivon mukaan loppulliseen rutistukseen!

Jääkarhu kirjoitti...

Eihän tämä ole kuin muotoseikka, jonka periaatteessa voisi jättää tekemättä. Ainoa ongelma siinä tapauksessa olisi, että halutessaan uudelleen naimisiin lupaa ei heti irtoaisikaan, kun eroa ei ole Suomessa hyväksytty.

Hovioikeus (ja Suomen valtio) varmaan haluaa varmistaa, että kansalaistaan kohdellaan hyvin. Vaikka Sveitsin tapauksessa eroehdot ovat huomattavasti pienempituloista sekä lasta suosivammat kuin Suomessa.

Mutta joo, nyt tämä on käyty melkein läpi. Ja miltä nyt tuntuu? Ei yhtään erilaiselle kuin kuukausi sitten. Olen kadvanut tähän tilanteeseen vuoden sisällä jo niin hyvin.

Puolinainen kirjoitti...

Kiva nähdä sua taas! Ihan perseestä noi kiemurat kyllä, mutta kyllä sä ne selätät :)

Jääkarhu kirjoitti...

Joo, selatän mitä selätän :) Eikös sinullakin ollut joku tähän samaan hyväksyntään liittyvä kähmäys tuossa joskus?

Puolinainen kirjoitti...

Joo, ei se eroaminen joka maassa käy niinkuin strömsössä! Suomessa se on kyllä todella helppoa!

Jääkarhu kirjoitti...

Tylsäähän se olisikin, jos kaikki olisi ennalta-arvattavaa : b

Anonyymi kirjoitti...

On nää eri maiden kotkotukset kyllä mielenkiintoisia. Miksiköhän jossain maassa tarvitaan niin paljon byrokratiaa kun sama asia hoituu toisaalla ihan noin vaan mutkattomasti, niin ja sitten päinvastoin.
paskeriville

Emmi kirjoitti...

No huh. Kiva kun palasit blogiisi, kuitenkin. Suomessa nimenmuutos eron jälkeen on muuten se helpoista helpoin homma: klik, ja nimi on vaihdettu. Toki sitten joutuu hakemaan jotain ajokortteja ja passeja ja muuta, mutta klik vaan netissä, niin virallinen nimi on se, josta typeryyksissään luopui naimisiin mennessään.